VELKO JUHLISTAA 135-VUOTISTA TAIVALTAAN UUSILLA PAKKAUKSILLA
Velkopopovický Kozel, tuttavallisemmin Velko, juhlii tänä vuonna 135-vuotispäiväänsä ja uudistaa samalla pakkauksensa. Uudet pakkaukset saapuvat markkinoille kesän 2009 aikana.
Velkon sielu ja alkuperä sijoittuvat tšekkiläiseen kylätunnelmaan, Velké Popovicen kylään, jossa panimohistoria ulottuu aina 1500-luvulle saakka.
Servaali on tuonut Velkoa Suomeen 1990-luvun puolivälistä alkaen, ja sittemmin oluesta on kasvanut suomalaisten kestosuosikki. Velko on tänä päivänä Suomen arvostetuin kansainvälinen olutmerkki ja maamme myydyin tšekkiolut. Velko Dark sijoittuu kärkeen Suomen myydyimpien tummien oluiden listalla.
Kozel, vuohipukki, on saanut pakkausuudistuksessa ansaitsemansa aseman ja komeilee näkyvästi uusien pakkausten kuvituksessa. Velkon versiot, Dark, Original, Medium ja Premium, erottuvat toisistaan pakkausten värityksellä.
Monipakkauksissa huokuu aito tšekkiläinen perinne ja ne kehottavat jakamaan hyvät hetket - nauttimaan oluesta ystävien kanssa. "Velké Popovicessa on pöydässä aina tilaa vielä yhdelle."
Tuotetiedot:
Velkopopovický Kozel Dark
- Pakkaukset: 0,5 l pullo, 0,5 l panttitölkki, shrink wrap 4-pack, 4-pack Dolly, tynnyri 30 l
- Alkoholiprosentti 3,8%
"Aito tšekkiläinen tumma pohjahiivaolut, jonka valmistukseen käytetään tummia erikoismaltaita."
Velkopopovický Kozel Original
- Pakkaukset: 0,5 l panttitölkki, shrink wrap 4-pack, 4-pack Dolly
- Alkoholiprosentti 4,0%
"Se alkuperäinen ja mieto 'Vaalea Velko'."
Velkopopovický Kozel Medium
- Pakkaukset: 0,5 l panttitölkki, shrink wrap 4-pack
- Alkoholiprosentti 4,6%
"Uusi variantti Velko-tuoteperheeseen,
hiukan täyteläisempi kuin pikkuveljensä Original."
Velkopopovický Kozel Premium
- Pakkaukset: 0,5 l pullo
- Alkoholiprosentti 4,8%
"Velko-perheen 'isoveli', muhkean maltainen ja miellyttävästi humaloitu, jopa hieman alkoholillaankin lämmittävä olut."
Lisätiedot ja kuvapyynnöt:
Tuotepäällikkö Katri Karvonen, puh. 040 5300 948, katri.karvonen(at)servaali.fi